| Sairaalatarvikkeista suuressa osassa on PVC:tä. Sitä sisältävät tuotteet on osattava hävittää oikein. Oheinen artikkeli on julkaistu lyhennettynä Sairaala-lehdessä 8/2007. Venyttelen kertakäyttöistä muovihanskaa kädessäni ja ihmettelen, mikä jätehuoneen lukuisista tarjolla olevista lajitteluastioista olisi sille sopivin. Jos käsine olisi verinen tai eritteellä kontaminoitunut, antaisin punaisen biologisen jätteen keräysastian nielaista sen ja ongelmani olisi poissa päiväjärjestyksestä. Tämä on kuitenkin tuiki tavallinen kuiva käsine ilman minkäänlaista muovilaadun merkintää. Käsineen pakkauksesta, joka on tietenkin jo aikaa päätynyt pakkausjätekeräykseen, ei myöskään löytynyt jätteenlajittelutietoa tekstinä eikä siinä ollut muovilaadun kertovaa kierrätyskolmiota sisällään numero ja kantansa alla kirjaimet. Tarkistan valmistajan nettisivut, joilla on erinomaisesti selvitetty käsineen käyttötarkoitus ja myös sen kemikaalien kestävyys. Edes kemian saloihin vihkiytyneenä en pystyisi näillä tiedoilla varmasti päättelemään muovilaatua. Pakkauksen merkintä – vinoviivalla peitetty, ympyröity kakkonen – kertoo terveydenhuollon ammattilaiselle vain, että tuote on ainoan käyttönsä jälkeen jätettä, uudelleen sitä ei saa käyttää edes pestynä ja desinfioituna. Kun energiajakeen keräyskokeilut Suomessa muutama vuosi sitten alkoivat, lähtivät sairaalat innokkaasti mukaan ja energiajakeen hyödyntäjätkin ottivat mielellään vastaan sairaaloiden tuottaman, polttoarvoltaan hyvän ja tasalaatuisen tavaran. Energiajae ei kuitenkaan saanut sisältää polyvinyylikloridia eli PVC:tä, sillä sen palamistuotteena syntyy suolahappoa. Happo rapauttaa polttolaitoksen piipun ja lisäksi PVC:n poltto saattaa tuottaa supermyrkkyjä, dioksiineja, jotka muistetaan Seveson ja Bhopalin ympäristökatastrofeista. Sairaalan muovijätekasa valitettavasti suorastaan pursuu PVC:tä. Sitä ovat mm. lähes kaikki sairaalaletkut, osa infuusio- ja dialyysipusseista ja kaikki vinyylihanskat, eli suuri osa sairaalan käyttämistä kertakäyttökäsineistä. Käsineiden tavoin muistakin sairaalatarvikkeista puuttui muovimerkintä eikä muovilaatujen toisistaan erottaminen todellakaan ole yksinkertaista. Koska sairaalahenkilökunta ymmärtää ohjeitten noudattamisen tärkeyden, johti tiedon puuttuminen muovitarvikkeista siihen, että melkoinen osa energiaksi hyödyntämiskelpoisesta muovista päätyi – ja päätyy edelleen – sekajätteeseen kaatopaikalle lokkien nokittavaksi. Toistaiseksi muutamaa valveutunutta lukuun ottamatta lähes kaikki valmistajat ovat näet unohtaneet tuotteistaan muovilajimerkinnän. Jätehuollon vaihtoehdot lähtevät tuotteen hankinnasta, mutta jätehuolto ei ole ensimmäinen asia, johon hankintavaiheessa kiinnitetään huomiota. Ympäristöystävällisyys on kuitenkin jo hyväksytty hankintakriteeriksi ja hankinnan voi suunnata ympäristömerkittyihin tuotteisiin. Joutsenmerkityistä tuotteista syntyy mahdollisimman vähän ongelmajätteitä eikä niissä käytetä aineita, jotka ovat haitallisia ihmisen terveydelle ja ympäristölle. Joutsenmerkintää varten on kehitteillä kriteerit dialyyseissä ja infuusioissa käytetyille tarvikkeille. Lausuntokierros käytiin keväällä 2007, eikä joutsenmerkintä vielä ole ehtinyt tuotteisiin. Ennen ympäristömerkittyjen tuotteiden löytymistä markkinoilta onHealth Care Without Harm –järjestön ylläpitämästä luettelosta saatavissa tiedot valmistajista ja tuotteista, jotka eivät sisällä PVC:tä. PVC:n poltossa mahdollisesti syntyvä dioksiini tai piippuun korroosiota aiheuttava suolahappo eivät suinkaan ole ainoat perusteet PVC:n käytön välttämiselle. Jo PVC:n valmistuksen raaka-aine vinyylikloridi on uhka ihmisen ja ympäristön terveydelle. Se arvioidaan arvovaltaisessa amerikkalaisessa myrkyllisten aineitten luettelossa - CERCLA Priority List of Hazardous Substances - USA:ssa yleisestikäytetyistä aineista neljänneksi vaarallisimmaksi. Samalla listalla vaaralliseksi tunnettu polystyreenin valmistuksen raaka-aine styreeni on sijalla 272 ja terveydenhuollon toimipisteissä aikoinaan käytetty etyylieetteri sijalla 257. PVC:stä ei voi valmistaa pehmeitä tuotteita, kuten pusseja ja letkuja ennen kuin siihen on sekoitettu pehmitintä, joka PVC:ssä yleisesti on DEHP, eli dietyyliheksyyliftalaatti. Kemikaalina DEHP arvioidaan lisääntymiselle myrkylliseksi ja teratogeeniseksi, eli sikiötä vaurioittavaksi. Se merkitään pääkallolla ja sääriluilla ja sen käyttö on kielletty kuluttajille tarkoitetuissa tuotteissa kuten kosmetiikassa, liimoissa ja maaleissa sekä kaikissa lapsille tarkoitetuissa leluissa. Toistaiseksi kuitenkin neonaatteja, eli ennen laskettua aikaa syntyneitä vauvoja ruokitaan PVC-letkuilla ja -putkilla, joiden DEHP-pitoisuus voi olla jopa 80%, sillä kemikaalilainsäädäntö ei koske sairaalatarvikkeita. DEHP PVC:ssä voidaan korvata muilla ftalaateilla, joilla kuitenkin on valitettavan samantyyppiset, vaikka vähemmän ärjyt ominaisuudet. Merkkien ja merkintöjen puuttuessakin tuntuisi luonnolliselta, että sairaalat potilaan hoidon laadun parantamiseksi keskittäisivät hankintansa terveydenhuollon laitteisiin ja tarvikkeisiin, jotka sisältävät mahdollisimman vähän vaarallisia aineita. Asia ei valitettavasti ole näin, eikä tuotteen hinta suinkaan ole ainoa syy, vaikka terveydenhuollon taloudellista tilaa ajatellen näin voisi hairahtua luulemaan. Tuotteen koostumuksen selvittäminen saattaa osoittautua yllättävän vaikeaksi, ja vaikka tuotteen saisikin todetuksi vaarallista ainetta sisältäväksi, ei sille välttämättä löydy turvallisempaa vaihtoehtoa. EU otti vuoden 2007 maaliskuussa edistysaskeleen, joka hiukan helpottaa vaihtoa turvallisempaan tuotteeseen. Silloin hyväksyttiin lainsäädäntö, joka velvoittaa sairaalatarvikkeiden valmistajat ilmoittamaan, mikäli tuotteen valmistuksessa on käytetty ns. CMR-aineita. Niillä tarkoitetaan karsinogeenisiksi (carsinogenic), mutageenisiksi (mutagenic) tai lisääntymiselle vaarallisiksi (toxic to reproduction) epäiltyjä aineita. CMR-aineiden luettelo elää, joten sen kertalukemisella tulee helposti tuudittautuneeksi liialliseen turvallisuudentunteeseen.
PVC-jätteen saattaa Suomessa syksystä 2007 alkaen polttaa, vaikkakaan ei energiajätteenä. PVC:tä sisältävät tuotteet muissa kuin lasia ja metallia sisältävissä pakkauksissa voiohjata muun tahriintuneen terveydenhuollon jätteen mukana poltettavaksi Riihimäellä sijaitsevaan Ekokemin vuonna 2007 valmistuneeseen jätevoimalaan. Siellä polttolämpötila on valittu sopivaksi, lämpötila-alueelle, jossa dioksiineja ei muodostu. PVC:n polttamisesta syntyvät happamat palokaasut taas pestään pois ennen kuin ne ehtivät piippua ruostuttamaan.
Jätteeksi syntynyt hanska venyy, vanuu ja paukkuu edelleen käsissäni. Se on sitkeää tekoa eikä repeä. PVC-materiaali kestää hyvin myös desinfioinnin. Löytyisikö käytetyille hanskoille uudelleenkäyttöä? Ne soveltuisivat ainakin hylättyjen litiumakkujen ja muiden erilleen pakattavien jätekomponenttien yksittäispakkauksiksi. PVC:hen on tarvittaessa helppo tehdä pysyvät pakkaus- ja materiaalimerkinnät kuulakynällä päinvastoin kuin lateksihanskaan, jossa merkintä tuhraantuu. Taukoliikuntavälineeksikin käytetyt, mutta kontaminoitumattomat hanskat sopisivat mainiosti. Hauikset saisivat uudet ulottuvuudet, kun hanskojen venytys vartalon edessä, selän takana, vasemmalta ylös ja oikealta alas ja päinvastoin, tulisi tavaksi! Lähteet: CERCLA Priority List of Hazardous Substances, http://www.atsdr.cdc.gov/2p-toxic-substances.html Health Care Without Harm, http://www.noharm.org Nordic Ecolabelling, About Swan labelling of Peritoneal Dialysis (PD) and Intravenous (IV) sets, Draft for review 14 March 2007,Background to Ecolabelling
|
